Runonkaltaisia turskahduksia.

Kokemus riipii menneestä, uteliaisuus tulevaisuuden lupauksista.

Uskosta ja toivosta pulppuava intuitio kiihdytti ajatteluni huimaaviin korkeuksiin,

ja voiko vapauttakaan olla ilman sääntöjä, tietoa ilman uskoa.

No, tästä moni jo vetäisi kai herneen nenäänsä, mutta älkäämme surko,

sellaisia ne ovat nuo uskomukset.

Miten on maailma, kun Armstrong otti askeleensa ihmiskunnan puolesta
ja laittoi lippunsa liehumaan kuun tuulettomalle pinnalle?

Vanhus, jolla oli pitkä askel ja kantavampi ääni, kuin niin pieneltä mieheltä
sopi odottaa, oli koko pitkän ikänsä ajan kävellyt päivittäin hoitamaan
savisen ojan pientareella riutuvaa puuta,

niin jos jokin muuttaisi maailmaa, eikö tuollainen teko, joka nöyrästi,
ilman palkkion toivetta tehdään.

Ja runous, se vasta pöljää onkin:

Tonkia nyt pensaat ja pöheiköt
ullakoiden pimeät nurkat ja
räystäiden ampiaispesät

viilaa ja höylää, poistaa ja lisää
sanoiksi-lauseiksi-säkeiksi
eikä valmista tule

Mangolia, tuo dinosaurusajan kukkaistervehdys. Tämänkin
voisi kai kirjoittaa jotenkin raamatulliseen muotoon,

voimme hylätä menneisyytemme, mutta hylkääkö se koskaan meitä?
Aika muodostuu numeroista ja kirjaimista ja kaikkea ohjaa sattuma.

Mutta onko maisemaa edes olemassa
ilman sen näkijää?

Kun jokeriasuinen viskoo unikekäleitä,
cupido tuikkaa sen pateettisen nuolen

ja alat kysellä uniesi perään,
voit saada elämääsi uuden suunnan;
uniesi munat voivat olla elämäsi kanoja!

Vaan jos valossa seisot, voit jäädä
varjon vieteltäväksi-vaikka jollekin
tekstinrustaajan radalle.

Patiolla seisoi valkopukuinen nainen,
sillä oli mustat hiukset ja punaiset kengät,

jossakin soi klarinetti ja ikkunasta
avautui olemisen koko syvyys

ja voitko kuvitella, minä siinä varjon
katveessa kuin jokin kälyinen patsas.

Valaistuminen ei ole aina vaaratonta, siitä
voi seurata melankoliaa tai ummetusta.